Linkit sivuillemme --->     Aanmaa f     -     Nettikauppa     -     kasvis.fi f     -     Smile f     -     Otto Aanmaa f t t     -     SKY-haku

Aanmaa

Olemme käsityöyrittäjäpariskunta Anne ja Otto Aanmaa. Yrityksemme Aanmaa on toiminut vuodesta 1996 alkaen. Kaikki tuotteemme, niin korut kuin tekstiililaukut, valmistamme itse alusta loppuun Suomessa, Taalintehtaalla.

kalenteri

Maaliskuu 2009
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Hel   Huh »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  

Kun yksi asia johtaa toiseen

Eilen aamulla tulin tänne työhuoneiden puolelle ja tuttuun tapaan kurkistin kalenteriini. Työsuunnitelmassa luki päivän kohdalla laukkujen viimeistely ja pikkupussien ompelu. Hyvä, olin siis aikataulussa, sillä laukut odottivat jo leikkuupöydän päällä viimeistelyään.
Kaivoin laukkuriipus laatikon esille ja suuntasin töihin. Kun avasin laatikon, hämmästyin, sillä pohjahan siellä loisti. Koitin parhaani mukaan löytää laukkuihin sopivia riipuksia, mutta lopulta totesin, [...]

Tulossa viikonloppuna

Tulevana viikonloppuna (4.-5.4.2009) on vuorossa meidän osalta kevään viimeiset messut. Tämän jälkeen on vielä yksi myyntitapahtuma, Turun Saaristolaismarkkinat (17.-19.4.2009).
Jyväskylä Kädentaitomessut järjestetään Paviljongissa. Näytteilleasettajat löytyvät täältä. Yhtä aikaa järjestetään myös Antiikkimessut. Molempiin tapahtumiin pääsee samalla lipulla. Aukioloajat molempina päivinä 10-16, tervetuloa.

Polykoru SMILE!

Annen uudet korut ovat saaneet nimen, Polykoru SMILE!, ja kaksi erilaista pakkausta. Toinen pakkauksista on ripustettava sellofaanipussi ja toinen muovinen korukotelo. Polykoru SMILE! kaulakoruja on myynnissä vain tapahtumissa, joihin osallistumme.

Smile - Anne Aanmaan blogi

Olenpa sitten minäkin aloittanut oman blogin. Blogin nimi on Smile ja nimensä mukaan keskityn tuolla niihin asioihin, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja saa hymyn huulille työn ulkopuolella. Tervetuloa poikkeamaan!

Vaihtelu virkistää

Tässä alkuvuodesta on tullut tuossa ompelukoneen äärellä istuttua ihan pakon sanelemana niin paljon, että mieli on väkisinkin kaivannut välillä hieman vaihtelua saumojen ompelemiseen. No koska laukkuja on mennyt uusiin koteihin sellaista vauhtia noilla messuilla, että ommeltava on (ja hyvä niin!), niin olen sitten iltaisin varsinaisen työpäivän jälkeen palkinnut itseäni korujen teolla. Käytännössä olen siis [...]

Kevätmessut

Tänään alkoi Helsingin Messukeskuksessa Kevätmessut kokonaisuus, johon kuuluu OmaKoti 09, OmaMökki 09, Kevätpuutarha 09, Asuntomarkkinat 09 ja Sisusta! 09.
Käsityöyrityksiä löytyi näytteilleasettajaluetteloista eniten Kevätpuutarha 09 ja Sisusta! 09 -messuilta. Yhteensä näytteilleasettajia on yli 650.
Kevätpuutarha, OmaMökki, Oma Koti, Asuntomarkkinat ja Sisusta! 09
26.–29.3. Helsingin Messukeskuksessa

Aukioloajat: torstaina 26.3. klo 11–18, perjantaista sunnuntaihin 27.–29.3. klo 10–18.
Pääsyliput: aikuiset (13 €), lapset (7–15 [...]

Turun Kädentaitomessut

Turun Kädentaitomessut sujuivat kokonaisuutena hyvin. Sunnuntai tuntui hiljaiselta, mutta osoittautuikin lopulta jopa lauantaita paremmaksi myyntipäiväksi.
Viikonlopun aikana Turun Messu- ja Kongressi keskuksessa kävi vajaa 10 000 ihmistä. Heti kymmeneltä, kun ovet avautuivat, oli lipunmyynti täynnä.

Meillä sunnuntai alkoi hitaasti, eikä aluksi meinannut päästä messutunnelmaan. Vähitellen päivän edetessä alkoi messuilu taas sujua.
Viideltä oli Turun Kädentaitomessut ohi ja alkoi [...]

Turun Kädentaitomessut 1. päivä

Koko eilinen päivä meni myyntiosastoamme rakentaessa. Täksi aamuksi jäi vielä hieman korujen laittoa ja hintalaput. Saimme kaiken valmiiksi juuri sopivasti kun ovet avautuivat asiakkaille kello 10.

Myynti alkoi melkein heti ja jatkui hyvänä iltapäivä kolmeen asti, jonka jälkeen asiakkaat vähenivät. Kokonaisuutena päivä oli viime vuoden tasoa, ihmisiä tuntui olevan enemmän. Huomenna jatkamme taas, tervetuloa.

Tähtiuutiset

Tampereen Messut on aloittanut uudenlaisen idean - oma verkkolehti, joka keskittyy heidän tapahtumiin. Lehden nimi on TähtiUutiset. Idea on loistava ja toivoa saattaa, että muutkin isot ja miksei pienemmätkin tapahtumajärjestäjät seuraavat Tampereen Messujen viitoittamaa tietä.
TähtiUutiset ovat päässseet jo toiseen numeroonsa. No2 sisältää juttuja monista messuista ja Tähtiklubin klubiemännän, Anu Aittoniemen, haastattelu. Ensimmäinenkin numero on luettavissa. [...]

Kevät mielessä

Niin kuin jo aiemmin kirjoitin työn alla on nyt ollut hieman vaaleampia ja värikkäämpiä laukkuja. Välistä pilkahtava aurinko ja pisaroita tiputtavat räystäät on lienee saanut mielen jo kevääseen ja kesään.
Pienet sarjat tein beesin värisiä sekä vaaleamman sinisiä laukkuja.

Intouduin vallan ja tein muutaman oranssin ja varmistaakseni viimeisenkin talvihorroksen katoamisen mielestä, kirkkaankeltaisia laukkuja.

Kiva on välillä [...]